Heppamajakka blogin tarkoitus vol 1

Aloitin Heppamajakka-blogin, koska minulla on asiaa hevostelusta ja tykkään pohtia asioita ääneen. Silloin on mahdollista oppia yhdessä muiden kanssa. Feldenkraisin ajatus askelista, joiden kautta mahdotomasta tulee eleganttia, saa minut pysähtymään, miettimään ja ihailemaan ajatusta nykyään päivittäin. Ei vain hevosten suhteen, vaan elämässä yleensäkin.

Kuinka paljon lempeämpää onkaan ottaa askel kohti tuntematonta muistaen, että ensiksi vain tehdään mahdottomasta mahdollista. Ei heti eleganttia. Perfektionistin syke tasaantuu, kasvoilla välähtää hymy ja polvi nousee. Ehkä en jätäkään askelta ottamatta. Ehkäpä otankin askeleen!

Minusta hevostelun tulisi olla turvallista, terveellistä ja hauskaa. Minulle se tarkoittaa muun muassa sitä, että se mitä me tehdään on turvallista hevosen ja ihmisen keholle ja mielelle, että se on terveellistä tarkottaa ettei ihminen eikä hevonen tule kipeäksi  - itseasiassa se yhteistyön pitäisi parantaa molempien terveyttä. Siihen liittyykin viimeinen määre, eli että hevostelun tulisi olla hauskaa. (Siksi kai sitä alunperin rupesin tekemään - hevoset vetävät minua puoleensa.)

Haluan, että aina kun olen hevosten kanssa, saan siitä jotain hyvää. Se liittyy paljolti siihen, että tiedän miksi sitä hommaa teen ja että tavoitteet on realistisia ja sopivan kunnianhimoisia. Jos näin ei ole, ei ole myöskään mukavaa ja motivoivaa. Tästä syystä opettelen joka päivä arvoimaan, kuinka korkealle voin asettaa riman tänään. Ja milloinka rimaa pitää laskea jotta saadaan onnistumisia. Opettelen säätämään päivätavoitetta, jotta matka kohti pitkän tähtäimen tavoitteita jatkuisi kokoajan - teen sitä mitä haluan sen sijaan että hermostun ja huolestun liian monesta asiasta.

(Tässä vaiheessa lienee hyvä kertoa, että vaikka excelhirmu onkin toinen nimeni, minulla ei ole tarkasti määriteltyjä suoritusperusteisia tavoitteita ponin kanssa. Tavoitteena on pysyä terveenä ja pitää hauskaa - molempia enenevissä määrin.)

Haluan jakaa kokemksia biomekaniikasta ja hevosten kouluttamisesta. Samalla jännitän blogin julkaisemista kovasti, koska asia on minulle kovin tärkeä. Perfektionistina olen kirjoittanut tämänkin tekstin jo aivan liian monta kertaa. Toivon, että kirjoitukset herättävät ajatuksia, ehkä jotakin kommenttejakin. Blogi on minulle myös jonkinlainen päiväkirja, jonka kautta voin myös katsella omaa kehittymistäni ja reflektoida mikä ajatus on milloinkin pinnalla.

Uskon että niin kuin monessa muussakin asiassa, hevostelussa on hyötyä jatkuvan kehittämisen mallista. Eli kyseessä on syklinen, spiraalimainen oppiminen, jossa uudella kierroksella rakennetaan vanhan päälle entistä ehompaa.

Joskus tuntuu, että olen kovin vaativa itseäni kohtaan, tavoitteet ovat korkealla. Mielessä on kuva joustavasti ja kimmoisasti liikkuvasta ratsukosta, joka tanssii rauhallisin mutta iloisin mielin. Todellisuudessa meillä ponin kanssa on asioita kaikilla Feldenkraisin mainitsemalla neljällä tasolla, kuin myös kaikissa PDCA-syklin eri vaiheissa. Ehkäpä kyse onkin siitä, että eri osa-alueita hinataan pikkuhiljaa ylöspäin, kasvatetaan vakiinnutettavien asioiden määrää. Perfektionistin syke tasaantuu.

Kaikessa ei voi onnistua kerralla.

Keskeneräisyys on inhimillistä, kehittäminen elämän suola ja onnistumiset rusinoita pullassa?

heppamajakka - määränpää - suunnistusapu - mahtavat maisemat