Kirjoitin tämän kirjoituksen alun perin Tokion olympialaisten aikaan. En kuitenkaan löytänyt mistään kuvia tekstin tapahtumien ajalta ja julkaisu jäi. Päätin nyt kuitenkin julkaista tekstin :)
Kisakatsomossa Tokiossa
Useimmiten lähdin Baji Koeniin isäni ja siskoni kanssa. Isä pääsi käyttämään järjestelmäkameraa ja siskon kanssa ihasteltiin hevosia. Yhdessä nautittiin puistosta ja toistemme seurasta. Puistossa käyminen on tokiolaisen tapa irtaantua suurkaupungin hulinasta. Puistoja on onneksi kaupungissa, eli ei tarvitse välttämättä lähteä kauas. Sekin toki onnistuu, Tokiosta pääsee hyvin junalla vaikkapa temppelien ja vuorien juurelle eikä omaa autoa tarvita.
Useimmiten taisimme osua katsomaan estekisoja, joskus kenttäkisoja ja ehkä jotakin koulukisojakin joskus. Kisoissa käytettiin kaikkia niitä kenttiä ja fasiliteetteja joita puistosta löytyi. Tulokset näkyivät isolla screenillä ja näin meidän "vain survival japanesea" puhuvienkin oli jokseenkin helppo pysyä mukana. Hevosten kisanumerot olivat tässä kohtaa tosi tärkeitä, koska kanjeja me emme edes yhteenlaskettuna osanneet tarpeeksi lukeaksemme nimiä screeneiltä.
Estekisoissa kiinnitin huomiota tapaan, jossa vuoroonsa valmistautuva ratsastaja loikkasi hevosen selästä alas, satulavyö irti ja satulaa siirrettiin eteenpäin. Lähes poikkeuksetta tästä seurasi hetkeä huonommin kävelevä ja laukkaava hevonen. Mieleeni on jäänyt yhdet kisat, missä huomasin melkeimpä kaikkien ratsastajien siirtävän satulaa eteenpäin. Muistan myös, että vain muutama ratsukko pääsi virheittä maaliin. Suurin osa ratsukoista pudotti puomeja jopa 3-5 esteellä, osa enemmänkin. Oliko näillä kahdella asialla jotakin tekemistä toistensa kanssa? Ehkä, ehkä ei. Ehkäpä säkää ja lapoja painava satula huononsi hieman liikettä eikä ainakaan helpottanut tehtävää.
Kun japanilaiset lähtevät puistoon, siihen kuuluu aina jonkinlainen piknik. Estekisat olivat hanamin aikaan, joten kaikki sopivat nurmikaistaleet otettiin käyttöön. Vaikka kisoissa huolehdittiin aina turvallisuudesta ja katsojille oli omat alueet, oli tunnelma leppoisa. Tilaa oli hyvin myös lapsille.
 |
| Baji Koenin kirsikkapuut kukassa - erityisesti tähän hanamin aikaan nurmikoilla istuttiin piknikillä katselemassa kirsikan kukkia |
Kenttäkisojen maastokoettakin muistan katsoneemme joskus. Minua meno koulu- ja estekisojen perusteella huolestutti hieman, mutta ajattelin japanilaisten ratsastajien olevan rohkeita. Kyllä ne hevoset hyppäsivät maastossakin. Mieleen on kuitenkin jäänyt se kerta, kun joku hevonen kompastui ilmeisesti alamäessä, kisat keskeytettiin ja hetken päästä eläinlääkäreiden lisäksi suurella kauhalla varustettu traktori kävi kierroksen tapaturmapaikalla.
Backstagella paikallisen eläinlääkärin mukana
Kävimme sisarusteni kanssa kansainvälisiä kouluja, joissa oli joka vuosi kansainväliset festivaalit. (Meillä pohjoismaisilla oli aina oma booth, jossa myytin mm. karjalanpiirakoita, juustoa, savukalaa, lihapullia ja laulatettiin asiakkaille snapsilauluja kera akvaviitin.) Siskoni luokka järjesti valokuvauspisteen, jossa lapset saivat otattaa valokuvan itsestään ponien kanssa. Ponit olivat peräisin muistaakseni jostakin yhdistyksestä tai vastaavasta paikasta, jossa eräs nuori paikallinen eläinlääkäri vietti aikaansa. Nyt jäin kyllä pohtimaan, että olisiko ne ponit sittenkin olleet eläinklinikan poneja. Kuulostaa oudolta, mutta Japanissa kaikki on mahdollista. Ok, ehkä palaan siihen reissuun toisella kertaa. Jokatapauksessa tutustuimme tähän eläinlääkäriin: hevosista riitti puhuttavaa! Hän kutsui meidät ponien kotipaikkaan ja eräänä päivänä matkustimme jonnekin päin "maaseutua" katsomaan pihatossa bambujen keskellä asuvia poneja. Ja lisäksi minä pääsin mukaan Baji Koenin kisoihin.
Nuo kisat olivat estekisat ja suurimpien luokkien esteet lienivät 140-150 cm luokkaa. En muista katsoneeni montaakaan suoritusta katsomosta, sillä kiersimme tallialueella. Hevoset kurkistelivat valkoisista bokseistaan. Ne olivat valkoreunaiset boksit, joissa ovesta sai yläosan auki ulos käytävälle. Emme siis olleet tallissa sisällä, vaan boksit aukesi tallipihalle. Hevoset vaikuttivat hyvinvoivilta. Nyt jälkikäteen muistelen, että tallialueella näkemieni hevosten ilmeet olivat rennompia kuin areenalla olleiden hevosten ilmeet.
Kaikkialla oli rauhallista ja siistiä. Tavallaan oli vaikea uskoa, että olemme keskellä miljoonakaupunkia. Puistossa asui toki hevosia, ja kisoja varten oli myös hyvät ja riittävät tilat vieraileville hevosille. En ulospäin pystynyt arvioimaan olivatko hevoset paikallisia vai eivät.
Joidenkin boksien edustalla ratsastajat valkoisissa kisahousuissaan ja hevosenhoitajat hoitovarusteidensa kera istuivat retkituoleissa tauolla. Tuntui, että hevoset hoidettiin hyvin ja tallialueella ei hermoiltu. Tunnelma oli varsin rento. Ehkä vain satuimme paikalle hyvään aikaan, tai sitten japanilaisten pokerinaamat piti myös hevoskisoissa :)
Tervehdimme kaikkia ja minut esiteltiin varmaankin suomalaisena hevosihmisenä, joka sattui asumaan Tokiossa. Tässä kohtaa japanin kielitaitoni oli (ja on edelleen) aika hatara joten arvasin puolet mitä puhuttiin, hymistelin ja semikumartelin mukana. Vaikka en ollut heidän porukkaa ja yhteistä kieltäkään ei juuri ollut, pääsin mukaan eikä minua arvioitu hevostaitojeni tason mukaan. Olin vain yksi heistä, joka tykkää hevosista. Japanilaiset puhuivat englantia aina jos osasivat ja minä puhuin japania aina jos osasin. Loput joku tulkkasi.
Sillä kertaa joku toinen eläinlääkäri oli kisaeläinlääkärinä, mutta muistan että tuttavallemme raportoitiin muutama akuutti case, kysyttiin neuvoa asiassa jos toisessa tai vain kerrottiin miten meni. Minulle käännettiin asiat ainakin otsikkotasolla: "Hän kysyi hevosensa etujalasta", "Hevonen kielsi radalla ja pohdimme mistä se johtui" "Hänen ratansa meni hyvin".
Kun porukan kisat oli kisattu ja hevoset hoidettu, tuli tietysti hiukopalan tarve. Vaikka puistossa olikin mm. ruokakojuja, päätimme lähteä tien toiselle puolelle ravintolaan. Muistan, että minulta tiedusteltiin haluaisinko mielummin Royal Hostiin vain kiinalaiseen ravintolaan tai johonkin muuhun. Lopulta päädyimme syömään kiinalaiseen ravintolaan. Istuimme suuressa pyöreässä pöydässä suunnilleen puhtaissa tallivaatteissa. Itadakimasu (hyvää ruokahalua) ja sitten söimme hyvällä ruokahalulla. En muista mitä söin. En varmaankaan osannut lukea menusta kovin paljon, mutta kun joku luki sen ääneen, sain selville mitä eri vaihtoehdot olivat. Usein vain valittiin setto A (setti), setto B tai setto C sen kummemmin tietämättä mitä niissä oli. Ensi kerralla sitten jotain toista.
Turistina kisoissa tallielämän sijaan tuntui sopivan tokiolaistuneelle minälleni
Olin vuosikausia käynyt tallilla melkeimpä joka päivä. Ensin minulla oli useampi hoitoponi- ja hevonen ja lopulta oma hevonen. Olen varma, että hevostelun lopettaminen kotona Suomessa olisi ollut rankempaa kuin Tokiossa. Siellä olin uudessa ympäristössä uudenlaisten rutiinien parissa - ei tarvinnut keksiä täytettä päiviin tallin sijaan. (Suurin osa arjesta meni kouluun ja läksyjen tekoon. Niitä todellakin oli enemmän kuin Suomessa, ja kylmiltään englanninkieliseen IB-lukioon hyppääminen ilman pehmeää laskua oli välillä aika kylmää kyytiä.) Olin varsin tyytyväinen Baji Koenin tuomaan hevostelutunnelmaan.
Comments
Post a Comment